Mielipidekirjoitus

     Kävin pari viikkoa sitten hakemassa pikkuveljeni hänen hoitopaikastaan. Autooni istuttuaan pikkuveljeni ensimmäiset sanat olivat, "Iida, mikä on homo?". Kysymyksestä hieman hämmentyneenä vastasin veljelleni, "miksi sie semmosen haluut tietää?" "Koska hoitopaikan muut pojat sanovat miuta homoksi." kuului vastaus, enkä olisi voinut olla järkyttyneempi.
     Kiusaaminen on alati kasvava ongelma ja yleensä kun puhutaan kiusaamisesta pinnalle nousee kysymys "miksi". Johtuuko kiusaaminen kiusaajasta? Kiusatusta? Kenties opettajasta tai koulun, hoitopaikan tai esikoulun ilmapiiristä? Koko yhteiskunnasta? Varmaa on kuitenkin, ettei kiusaaminen johdu koskaan vain yhdestä noista tekijöistä, vaan kiusaaminen on monen eri asian summa.
     Kiusaaminen alkaa nykyään jo yhä nuorempien keskuudessa, etenkin lasten keskuudessa nimittely alkaa jo hyvin pienenä. Kiusaamista voi toki ilmetä ihan missä tahansa elämänvaiheessa, kuten koulu- ja työpaikkakiusaamisena. Alistavan perheväkivallan voi myös ajatella yhtenä kiusaamisen muotona, koska alistaminenhan tarkoittaa sitä, että jotain toista ihmistä pidetään huonompana kuin toista ja niin myös kiusaamisessa ajatellaan.
     Kiusaamiseen riittää nykyään syyksi vain se, että joku erottuu joukosta olemalla esimerkiksi pienikokoisempi, pukeutumalla tai puhumalla eri tavalla tai pitämällä erilaisista asioista kuin muut. Kiusaaminen taas ilmenee henkisenä tai fyysisenä kiusaamisena. Henkiseen kiusaamiseen kuuluu muun muassa haukkuminen, syrjiminen, alistaminen ja selän takana pahaa puhuminen. Fyysiseen kiusaamiseen taas kuuluu esimerkiksi töniminen ja pahimmissa tapauksissa hakkaaminen ja potkiminen.
     Kiusatuksi tulemisella voi olla todella pitkät seuraukset, se voi tehdä ihmisestä aran ja epäsosiaalisen loppuelämäkseen. Kiusaaminen voi myös luoda ihmiselle ikuisen luottamuspulan muita ihmisiä kohtaan, ainakin silloin jos hyvistä ystävistä onkin yhtäkkiä tullut kiusaajia. Pahimmassa tapauksessa kiusaamisesta voi tulla kiusatulle niin kauhea helvetti, ettei hän näe muuta keinoa kuin lopettaa elämänsä, eli tehdä itsemurhan. Haluaako kukaan ottaa toisen ihmisen kuolemaa omiin nimiinsä? En usko.
     Minusta kiusaaminen ei ole ikinä oikein. Ihmisille olisi annettava mahdollisuus olla omia itsejään jo pienestä pitäen, vaikka se tarkoittaisikin sitä, että erottuisi massasta. Ketään ei tulisi "rangaista" omana itsenään olemisesta, koska se ei ainakaan toivottavasti tuo minkäänlaista mielihyvää kenellekään nähdä kuinka kiusattu ihminen vähitellen menettää elämänilonsa ja vetäytyy kuoreensa. Nykyään erilaisuudesta on tullut tabu ihmisten keskuudessa ja joidenkin mielestä meidän kaikkien pitäisi olla kuin samasta muotista valetut, vaikka erilaisuushan on vain rikkaus.

1b

a.     Tarjoilijan siirtyessä pois Emilin näköalan edestä, yksinäinen mies oli jo kadonnut kuin tuhka tuuleen. Popliinitakki oli edelleen tuolin selkämyksellä ja se huokui yksinäisyyttä.
      Emil särpi lihakeittoa suihinsa ja ei saanut miestä mielestään. Miehessä oli ollut jotain sanoinkuvaamattoman kiehtovaa, mutta samaan aikaan miehestä oli myös huokunut jonkinlainen sekopäisyys.
      Emil sai lihakeittonsa syötyä ja valmistautui lähtöön. Putkituolin jalat aiheuttivat taas korvia vihlovan äänen Emilin noustessa pöydästään. Emil ei myöskään voinut vastustaa kiusausta ottaa popliinitakkia mukaansa, koska eihän se nyt voinut kuppilaankaan jäädä. Emil tiesi, että takki oli ainut keino selvittää kuka yksinäinen mies oli ja Emil ei vaan voinut antaa asian olla.
      Ulkona oli taas alkanut tihuttamaan vettä ja Emil lisäsi kävelynopeuttaan laittaen samalla popliinitakin oman takkinsa sisään suojaan, ettei se vaan kastuisi.
      Emilin päästessä kotiin, hän meni suoraan huoneeseensa, lukitsi oven ja levitti popliinitakin sängylleen. Oman takkinsa Emil vei lasitetulle parvekkeelle pingotetulle pyykkinarulle roikkumaan.
       Emil ei ollut itsekään aivan varma miksi yksinäisestä miehestä oli tullut hänelle näin suuri pakkomielle alle puolessa tunnissa, mutta hän tiesi ettei voinut saada mielenrauhaa ennen kuin saisi selville kuka mies oli. Emil työnsi kätensä varovaisesti popliinitakin etutaskuun, aivan kuin hän pelkäisi sen menevän rikki. Emil tunsi sormiaan vasten sileän pinnan ja veti taskusta ulos valokuvan. Emil oli varma, että valokuva oli vanha ja kokenut kovia, koska osa valokuvan väreistä oli mennyt sekaisin. Emil kuitenkin erotti kuvasta yksinäisen miehen ja vähän nuoremman naisen.
       Emilin sydän jätti yhden lyönnin välistä, kun hän tajusin kuka nainen kuvassa oli.

b. Lappeenranta, Itsenäisyydenkatu, maaliskuu, makaroonilaatikko, Jari Sillanpää, kettu

      Lumi narisi kangaskenkieni alla tarpoessani talomme viereistä mäkeä ylös. Mielessäni kirosin parasta ystävääni Jiriä syvimpään hornan tuuttiin; taas se oli ylipuhunut minut johonkin sen maailmankaikkeuden parhaimman suunnitelman toteutukseen maaliskuussa kello kolmelta yöllä.
     Pakkanen sai poskipääni kipristelemään ja hengitykseni höyryämään ja kiedoin toppatakkiani tiukemmin ylleni. Oli ollut fiksua laittaa pelkkä Jari Sillanpään fanipaita takin alle, taattu kipeys tästäkin tulossa.
     Erotin Jirin jo kaukaa Itsenäisyydenkadun kulmasta sen punaisesta toppatakista. Jiri oli varmasti Lappeenrannan ainut poika, joka käytti punaista toppatakkia, eikä sitä voinut vähempää kiinnostaa mitä ihmiset siitä ajatteli.
    "Siun hiukset sopii miun takkiin", Jiri virnisti päästyäni sen luo ja hipelöi mustan piponi alta sojottavia punaisia suortuvia, jotka olivat vielä aikaisemmin päivällä olleet vaaleat. 
    "Joo ihan sitä varten vaan värjäsin, että kaikki tajuais meidän olevan kuin paita ja peppu", irvistin ja pihalla värjöttely ärsytti minua kokoajan enemmän.
    "Älä kehtaa Nalle olla noin äkänen", Jiri maanitteli. Minun oikea nimeni oli Nella, mutta minua oli kutsuttu pienestä pitäen Nalleksi ja Jiristä se oli jotenkin erittäin hupaisaa.
    "Haluisitsie nyt vaan kertoo minkä takii miun piti raahautuu keskellä yötä tänne pakkaseen?" tiuskaisin ja loin Jiriin veitsenteräviä katseita.
    "Koska tänä yönä pitäisi näkyä tähdenlentoja!" Jiri hihkaisi ja oli yhtä innoissaan kuin pikkulapsi jouluna, raukka kun ei ollut koskaan nähnyt tähdenlentoa.
    "Et oo tosissas...."
    "Hei Nalle, jotai tiimihenkeä peliin nyt!" Mistähän pirun tiimihengestä toi nyt jauhoi.... "Kiivetään vaikka sen hylätyn ladon katolle, niin sieltä näkee parhaiten." Jiri ehdotti ja ennen kuin ehdin edes vastaamaan, se lähti tarpomaan kohti latoa ja minä tietenkin lähdin liukastelemaan perässä.
    "Äiti oli tehnyt makaroonilaatikkoa, niin otin sitäkin evääksi. Ja kuumaa kaakaota tietenkin!" Jiri hihkui kävellessään pari metriä edelläni ja minä vain pyörittelin silmiäni.
    "Että ihan kunnon eväsretki tiedossa...", mutisin, "mikset sie pyytänyt vaikka Sampoa siun kanssa kattomaan tähdenlentoja? Teillä olisi varmasti ollut oikein romanttinen hetki makrulootan ja tähdenlentojen äärellä." Äänessäni oli jotain outoa purevuutta, jonka tarkoituksesta en ollut itsekään ihan varma.
     Pääsimme vihdoin ladolle ja kiipesimme sen katolle. Jiri oli myös varautunut viltillä josta kiitin kauniisti kieriytyessäni siihen kuin muumio.
    "Onks siulla noin kylmä?" Nyökkäsin hampaat kalisten vastaukseksi ja Jiri kiersi käden ympärilleni.
    Yksinäinen kettu pyöri ympyrää ladon reunalla ja samaan aikaan tähdenlennot rikkoivat taivaan. Hymy levisi Jirin korvasta korvaan ja sen siniset silmät sädehtivät.
     Olisin voinut jäädä siihen hetkeen ikuisesti; Jirin kainaloon tähdenlentojen alle.

1. tunnin tehtävä

    Valitsin tukea kirjoittamiseen-kurssin, koska tykkään kirjoittaa niin asiatekstejä, kuin mielikuvitustakin vaativia tekstejä. Kurssi käy myös hyvin täytekurssina, jos näyttää siltä etteivät kaikki 75 kurssia ole tulossa täyteen. Kurssi on myös mielestäni todella hyödyllinen ajatellen yo-kirjoituksia.
   
   Minusta siitä, että osaa kirjoittaa hyviä ja monipuolisia asiatekstejä on todella paljon hyötyä ajatellen esimerkiksi yo-kirjoituksia. On myös tärkeää osata kirjoittaa asiallisesti, jos esimerkiksi aikuisena joutuu tekemisiin asiakirjojen tai muiden virallisten papereiden kirjoittamisen kanssa.

    Vahvuuteni kirjoittajana on luovat tekstit. Tykkään käyttää mielikuvitusta ja kirjoittaa asioista mitä toivoisin tapahtuvan. Kehittymistä kaipaan jaksotuksessa, koska yksi jaksoni saattaa olla todella pitkä tai sitten vastapainona vain yhden lauseen mittainen...

   Pidin yhdessä vaiheessa henkilökohtaista blogia, mutta nyt sekin on jäänyt kameran puutteen vuoksi... Pienempänä kirjoitin myös satuja pikkusisaruksilleni ja muitakin novelleja.  Nykyään kirjoitan välillä päiväkirjaa.

   Opettajan tekemä tehtävälista näyttää mielestäni ihan hyvältä. Toivoisin kyllä, että luovaa kirjoittamista olisi vähän enemmän... Luovaa kirjoittamista ja asiatekstejä voisi olla yhtä paljon, niin ne toimisivat vastapainoina toisilleen. Toivoisin myös, että kielioppia kerrattaisiin vähän, koska varmasti aika monella on jotkin kielioppisäännöt unohtunut tässä kesän aikana.

   http://yle.fi/uutiset/nakokulma_voimmeko_me_mamutkin_nostaa_kissan_poydalle/6739528

   Mielestäni juuri tämä artikkeli on todella hyvä, koska minusta on ihanaa, että joku vihdoin nostaa kissan pöydälle ja sanoo suunsa puhtaaksi suomalaisten alkoholin käytöstä!