sunnuntai 23. syyskuuta 2012

A. Yhden naisen aloittama muutos

     ''Piiat'' (WSOY 2010) on Kathryn Stockettin kirjoittama kirja, joka kertoo vuonna 1962 Jacksonin Missisippissä asuvista piioista. 
     Kirjassa kerrotaan kuinka Miss Skeeter kiinnostuu piikojen elämästä ja siitä, kuinka kaltoin heitä kohdellaan ja päättää piikojen avulla kirjoittaa kirjan heidän elämästään. Skeeterin kirjassa kerrotaan, kuinka valkoisten silmissä mustilla piioilla ei oikeastaan ole mitään arvoa ja kuinka heidät laitetaan tekemään kaikki valkoisten kotityöt erittäin huonolla palkalla. 
     
     Teoksessa valtaa häpeilemättömästi käyttävät Mississippin valkoiset eliittirouvat, jotka eivät itse käy missään töissä, vaan olettavat aviomiestensä elättävän heidät. Rouvia ei myöskään kiinnosta, kuinka huonosti mustia piikoja kohdellaan; kunhan joku vain tekee kotityöt rouvien puolesta. Rouvat myös pakottavat piikansa käyttämään omia vessojaan, koska pelkäävät mustien piikojen levittävän tauteja. Tämän kuvion Skeeter kuitenkin murtaa omalla kohdallaan, koska hän ei halua muiden rouvien tavoin kohdella mustia huonosti, vaan ystävystyy oman piikansa kanssa.
     
     Vallankäytön kohteena ovat siis mustat piiat, koska mustilla ei vain ole valkoisten naisten silmissä minkäänlaista asemaa. Valkoinen nainen voi erottaa piikansa milloin vain, ilman minkäänlaista varoitusta, vaikka piika ei olisi edes tehnyt mitään väärää, eikä valkoisia oikeastaan kiinnosta tuleeko piika potkujen saannin jälkeen miten toimeen. Piian saatua potkut entinen työnantaja levittää hänestä semmoisia juoruja, ettei enää yksikään valkoinen eliittirouva halua erotettua piikaa kotiinsa töihin. Piiat joutuvat esimerkiksi pyykkäämään, tekemään ruuat ja hoitamaan valkoisten lapsia ja piioista tuleekin lapsille kuin toisia äitejä, jotka auttavat heitä kasvamaan. Silti yksikään piikojen kasvattamista lapsista ei palaa kiittämään piikaa ja yleensä lapsista tuleekin aikuisena piikojen työnantajia. 
     
    Vallankäytön keinoja on kirjassa monia, esimerkiksi alistaminen, joka on keinoista suurin. Alistaminen ilmenee esimerkiksi siinä, etteivät mustat saa tuoda omia mielipiteitään mitenkään esiin missään tilanteessa, vaikka valkoinen kuinka käyttäisi heitä hyväkseen. Mustat myös alistetaan ajatukselle, ettei heistä ole mihinkään ja että heidän elämänsä ei ole niin tärkeä kuin valkoisten. 
     Vallankäytön seuraukset ovat toisaalta hyvät, koska juuri alistaminen ajaa mustat loppujen lopuksi kirjoittamaan kirjaa Skeeterin kanssa ja kertomaan maailmalle tarinansa. Valkoisia eliittirouvia ajatellen, tämä ei tietenkään ole hyvä asia, mutta ainakin he saavat mitä ansaitsevat. 

kuva Googlen kuvahausta