tiistai 22. marraskuuta 2011

Vuorovaikutus nettiradiossa

     Nettiradiot ovat mielestäni mahtava keksintö! Yleensä nettiradioista voi kuunnella oikean lähetyksen lisäksi myös esimerkiksi kanavaa josta soi vain hitaita balladeja, niin kuin Nrj-nettiradiostakin.
     Nrj-nettiradion sivuilta voi osallistua erilaisiin kilpailuihin, lukea uutisia ja nähdä mihin aikaan mikäkin ohjelma radiosta tulee.
     Nettiradion nettisivut ovat mielestäni todella hyvät, koska sieltä löytää kaiken mitä tarvitsee.
     Vuorovaikutus mahdollisuus on hyvä olla, että ihmiset tuntevat olonsa ajatelluiksi. Vuorovaikutuksen avulla he pääsevät vähän niin kuin vaikuttamaan asioihin.

s. 18 tehtävä 3

Demi.fi

     Demi.fi on tarkoitettu teini-ikäisille. Ikähaarukka sivustolla on noin 13 - 21-vuotta.
     Sivustolle on tehty omat alueet kaikenlaisille keskusteluille, esimerkiksi Keho, Novellit, Musiikki jne.
     Sivustolle voi kirjoittaa kuka tahansa, joten kielenkäyttö on myös sen mukaista. Yleensä kuitenkin keskustelut, joissa kielenkäyttö on todella huonoa ja aihe liian yksityinen, poistetaan.
     Minusta hyvän verkkokeskustelun kriteerejä ovat :
  Sopiva kielenkäyttö
  Annetaan kaikkien kertoa mielipiteensä, eikä toisen mielipidettä mollata
  jne

     Keskustelupalstat ovat hyviä paikkoja esimerkiksi neuvojen pyytämiseen ja uusiin ihmisiin tutustumiseen.

s. 18 tehtävä 6

Media

     Arkipuheessa media-sanalla tarkoitetaan yleensä joukkoviestintää eli esimerkiksi televisiota, mutta media on myös paljon muutakin. Ilman mediaa emme pystyisi kommunikoimaan ystäviemme kanssa esimerkiksi tekstiviestein. 
     
     Medialukutaidon pääajatus on, ettei perinteisellä lukutaidolla enää kunnolla selviydy nyky-yhteiskunnassa ja medialukutaitoinen ihminen osaa tarkastella ja analysoida eri medioiden sisältöjä. Medialukutaidon ohella on alettu puhua myös mediataidosta. Mediataitoinen osaa käyttää erilaisia median palveluja ja osaa tehdä esimerkiksi mediaesityksen työpaikalleen.


     Sosiaaliseen mediaan vaikuttavat yleisö; se osallistuu ja palvelujen sisältö on ensisijaisesti verkon käyttäjien tuottamaa, ei suuryritysten.

tiistai 1. marraskuuta 2011

Hei Sandor, täällä Ida

     Luen tässä kurssissa Sara Kadeforsin kirjoittaman kirjan Hei Sandor, täällä Ida.
     Kirja kertoo Tukholmassa asuvasta Idasta ja Göteborgissa asuvasta Sandorista, jotka rupeavat juttelemaan netin keskustelupalstalla ja huomaavat heillä olevan paljon yhteistä. Tästä alkaa ystävyys, joka ei todellakaan ole helppo.